Puutarhuri pysäytti vuokratun Mahindra –maasturin sillan kupeeseen. Ajoneuvot tööttäilivät, virtsa haisi: siltaa käytettiin yleisenä käymälänä. Sinne tuotiin ulostetta ämpäreissä myös jokea ympäröivistä slummeista. Matkustajalla oli jalassaan kevyet sandaalit ja häneltä kesti tovin, ennen kuin tajusi seisovansa julkisessa ulosteessa.


Puutarhuri näytti sormellaan roskista, jossa leikki lapsia jätteen päällä. Lapset olivat sataprosenttisen likaisia ja nauroivat villin näköisinä. Ehkä roskis oli laiva.


Toinen silta oli rakennettu täyteen asuinhökkeleitä. Pian alkoi eräs emäntä selittämään, että entinen hökkeli oli huuhtoutunut tulvan mukana ja paljon oli ihmisiä kuollut. Nyt oltiin päätelty, että kannattaa rakentaa sillalle, joka olisi tukevin alusta, kun tulva taas kuitenkin tulisi. Silta olisi hökkeileiden perustus. Emännällä oli ehkä kymmenen lasta, tai kuka nyt kenellekin kuului - ei Puutarhuri voinut tietää Matkustaja oli kauhuissaan, mutta yritti hymyillä rakastavasti, vaikka halusikin oksentaa ja itkeä.


”Miksi nämä ihmiset joutuvat elämään näin?” Matkustaja kysyi mukana seuraavalta brahmaani-opiskelijalta.

”He ansaitsevat tämän. He haluavat tätä.” Opiskelija vastasi, kuten Birkenaussakin oli vastattu.

”Ansaitsevat tämän...mitä tarkoitat?”

”He ansaitsevat tämän: he maksavat omista virheistään, enkä nyt tarkoita välttämättä virheistä tässä elämässä.”

Siinä romuttuivat Matkustajan Intian unelmat. Jälleensyntyminen alkoi kuulostaa kauhealta.


Puutarhuri oli sitä mieltä, että näiden ihmisten kannattaisi asua maaseudulla. Hän ei yhtynyt ajatukseen kaupungistumisen mukanaan tuomasta kehityksestä.


"Kaksi sukupolvea sitten nämä luonnosta slummiin muuttaneet tunsivat tarkkaan 600 kasvia - miten niitä syödä, miten käyttää lääkkeinä ja miten niillä humaltua. Nyt osaavat lajitella 20 erityyppistä jätettä roskapussista. Kaupunki on tiedon negaatio."

Slummissa ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä. Työtä tehtiin auringon valossa ja kun illan tullen työ loppui, pienille kaduille syttyi pieniä puhvelinlantanuotioita, joilla paistettiin lättyjä ja keiteltiin riisiä. Lapset kävivät koulussa. Läheiselle viralliselle kadulle oli vedetty vesijohto, josta kannettiin juomavettä hökkeleihin. Jokivartta seuraileva slummimatto koostui kymmenistä yhteisöistä, jotka kukin uskoivat omiin jumaliinsa ja tulivat alun perin omilta alueiltaan ympäri Intiaa. Siellä näkyi wahhabit –muslimeja, eri tyylien hinduja ja syyrialais-kristittyjä.


Slummi toimi ympäröivän kaupungin kaatopaikkana. Sinne kerättiin kaikki rikkaampien jätteet, jotka sitten kierrätettiin uuteen muotoon. Slummissa sulatettiin alumiinia ja muovia, sekä tehtiin monenmuotoista käsityötä. Työtä oli paljon, mutta siitä ei juurikaan maksettu - paitsi terveydellä. Muovia sulatettiin hapolla ja kaikki tekivät mitä käskettiin. Ihmiset kuolivat kierrätykseen. Samoin oli kuollut slummien keskellä mateleva joki.




Alkuaan slummit olivat syntyneet, koska intialaiset tarvitsevat paljon maitoa juodakseen. Lihaa ei yleisesti syöty, joten maito oli tärkeä protetiinin ja rasvankin lähde. Maitoa lypsettiin puhveleista, joita puolestaan piti pestä päivittäin. Puhvelinavetat oli siten rakennettu jokien varsille. Puhveleita hoitamaan oli tuotu maaseudulta väkeä, jotka asuivat navettojen ylisillä puhveleiden päällä.


Maidon lisäksi intialaiset tarvitsevat kakkaa syödäkseen. Puhvelin lanta oli pää energian lähde, jota käytettään ruoan valmistukseen. Valtavista navetoista lanta työnnetään jokiuomaan, jossa siihen sekoitettaan sopiva määrä olkia ja josta puhvelinhoitajien vaimot keräävät sen sopivan kosteana lantakakkujen valmistukseen.


Puhvelit syövät suuren osan kaupungin tuottamasta orgaanisesta jätteestä. Paperia ne eivät halua syödä, siksi tarvitaan muutama vuohi.


Koirat taas syövät sen vähän, mitä lihaa oli heitetty pois, sekä luut ja nahankappaleet ja siat sitten sen, mitä koirat eivät saaneet alas. Näin ollen olikin selvää, että sika oli saastainen eläin. Näin oli eletty aina.


Puhveleihin perustuva vaihdannaistalous toimi hyvin kaupungin kanssa, eikä puhvelinhoitajien asumista voinut kutsua slummisia. Sitten kaupunki muuttui, eikä kaikki jäte ollutkaan enää orgaanista. Edes siat eivät syöneet muovista leijaa tai säilyketölkkiä. Tarvittiin uusi eläin, ali-ihminen.

Entiseen tapaan kaikki jäte kuitenkin kuljetettiin jokivarteen, jonne alkoi syntyä pieniä tehtaita jätteen kierrätykseen. Ihminen söi mitä jätettä vain. Tehtaille tarvittiin lisää ihmisiä ja ihmisille lisää hökkeleitä – slummi oli pian valmis.


Joki kesti puhvelin lannan, mutta ei enää kierrätyksessä käytettyjä happoja ja muita kemikaaleja. Joki kuoli. Kaupunki kasvoi niin isoksi ja rikkaaksi, että jätettä syntyi niin valtavat määrät, että jokivarsi rakennettiin tukkoon slummeista, eikä joki enää kyennyt imemään kaikkea sitä sadevettä, mitä vuosittaiset monsuunit toivat tullessaan ja kaupunki alkoi tulvia. Ihmisiä kuoli paljon; eniten slummeista. Rikkaat ihmiset katselivat kerrostaloasuntojensa ikkunoista, kun ohi kellui pöhöttyneitä kierrättäjien ruumiita. Tulvat toistuivat joka vuosi.


Slummit olivat poliitikkojen äänestäjäpankkeja. Jos koko slummi äänestäisi valittua miestä, parantaisi tämä valtaan päästyään slummin olosuhteita. Laittomaan slummiin vedettäisiin sähköt ja juokseva vesi, siitä tuli laillinen Nagar –slummi. Viime vaiheessa slummin väelle rakennettaisiin sosialistinen kerrostalolähiö, jonne koko porukka muutettaisiin ja slummien hökkelit lanattaisiin tasaisiksi. Tässä vaiheessa slummissa olisi kuitenkin jo vedet ja sähköt ja valittu mies rakennuttaisi sinne uuden asuinalueen keskiluokalle. Useimmiten slummin väki vuokraisi kerrostaloasuntonsa jollekin kaupunkilaiselle ja muuttaisi takaisin uuteen slummiin. Slummissa oli mukavampi asua kuin kerrostalossa.


Puutarhurin mielestä slummit olivat hyvä asia. Tätä ei Matkustaja pystynyt käsittämään. Puutarhuri aikoi hyökätä slummista käsin kaupunkiin. Hän teki parhaillaan suunnitelmaa, jossa slummeihin rakennettaisiin sarja mekaanisia jätteenkäsittelylaitoksia, jotka pystyisivät selviytymään kaikesta kaupungin tuottamasta jätteestä rasittamatta jokea. Puutarhuri suunnitteli fermentoivansa kaiken orgaanisen jätteen kukkamullaksi, vedeksi ja kaasuksi – kuten oli tehnyt orpokotijunassakin. Kukkamullalla ravittaisiin slummiyhteisön uusia kasvimaita ja kaasua poltettaisiin sähköksi. Slummin väestä tulisi kaupungin ja koko maailman mallikansalaisia.

”Kaupunki on kuollut: eläköön komposti!”

Puutarhuri esitti Khrisnaconscious Centerin huoneessa lattialla kummallista apinatanssia sängyllä makaavalle matkustajalle. Hänellä oli oudot Intiasta ostetut siniset uimahousut, joissa oli valkoisia donitseja, punaiset polvisukat, sekä halvalla hakitut kaiketi naisten valkoiset Chanel –aurinkolasit.

Matkustajalla oli mennyt vatsa sekaisin slummista ja intialaisesta ruoasta ja niin oli Puutarhurillakin. Hän oli vain niin tohkeissaan slummisuunnitelmastaan, ettei huomannut, kuinka hänen siinä vääntelehtiessään vetinen uloste tursui uimahousujen lahkeista reisille Matkustajan tuijottaessa irvokasta näkyä järkyttyneenä.


Puutarhurin tanssi oli mennyt pilalle. Oli suihkun ja unen aika.